Kilpailuinfo

Kesäkuun toiselle viikonlopulle paikkansa vakiinnuttaneet Tornionlaakson Rastipäivät suunnistetaan tänä kesänä yhdessä Ylitorniolaisessa urheilupyhätössä, kun suunnistajat ”palaavat” kilpailumielessä Ainiovaaran jylhille rinteille aivan Ylitornion keskustan tuntumaan.

lauantaina 10.6
klo 13:00 alk. keskimatkan kilpailu Ainiovaaran hiihtokeskuksessa
illalla kesäkauden avajaiset Ylitornion keskustassa
sunnuntaina 11.6
klo 10:00 alk. pitkän matkan kilpailu Ainiovaaran hiihtokeskuksessa

MAASTO JA KARTTA

Maasto on tyypillistä ylitorniolaista vaaramaastoa laajoine avokallioalueineen ja niitä rajoittavine mäntykankaineen ja soineen. Alueella on jonkin verran ulkoilureittejä, jotka antavat oman leimansa kummallekin kilpailulle.

Kartta on kumpanakin päivänä tulostekartta mittakaavassa 1:10 000 / 5m, lauantaina kartan koko on A4 ja sunnuntaina A3 nuorten sarjoja lukuun ottamatta.

Varsinainen maastokartoitus alueella on vuodelta 1999, mutta sen jälkeen karttaa on ajantasaistettu vuosittain, viimeksi keväällä 2006.


RADAT

Tämän vuoden nuoret ratamestarit Tommi Uusimäki ja Risto Tolonen ovat pyrkineet hakemaan ratoihin monipuolisempia rytmittämällä pitempiä juoksuvälejä lyhempiin ja tarkkoihin rinneväleihin niin, ettei radoista tule ”tikuttelua”.

Pitkän matkan kilpailuun on pyritty luomaan lähes sarjasta riippumatta pitempiä rastivälejä matkan hengen mukaisesti unohtamatta kuitenkaan tarkkoja kartanlukuvälejä. Matkat ovat tänä vuonna hieman edellisiä vuosia pitempiä alueen kohtuullisen hyvästä kulkukelpoisuudesta johtuen.

Lasten radat on pyritty suunnittelemaan Jukka-Pekka Upan toimesta Ainiovaaran hiihtokeskuksen lähiympäristöön polkurikkaalle alueelle. Myös vanhemmille nuorten sarjoille (H/D13, H/D14) löytyy varmasti haastavuutta Ainiovaaran rinteiltä.

KILPAILUKESKUS

Kilpailukeskuksena toimii monien suurtenkin kilpailujen pitopaikkana toiminut Ainiovaaran hiihtokeskus hyvine puitteineen. Viimeksi Ainiovaaralla on kilpailtu suunnistuksessa vuoden 1999 Fin5-suunnistusviikon paremmuudesta ja 2003 taisteltiin HiSu:n SM-pikamatkan ja Lumi-Toukolan merkeissä.

Ainiovaara on kuitenkin näyttänyt jo usealle suunnistajalle, miten se voi ”tehdä tepposet” vuosi vuoden jälkeen.



Tervetuloa viettämään koko perheen kesäistä suunnistusviikonloppua Ylitorniolle!!

 
© Länsi-Rajan Rasti ry 2006